Ei mitään uutta kerrottavaa:)

Edelleen täällä, sanoisinko onneksi vai miten...en tiedä.
Vauvojen kannalta hyvä, mutta muuten....
Omassa olossa mahan suhteen ei mitään muutosta. Satunnaisesti supistelee mutta ei muuta.
Ultraa ei ole ollut että sen enempää tilanteesta en tiedä...

Kummasti ne päivät vaan on eteenpäin soljuneet.
Olen yrittänyt pitää kiinni jonkinlaisesta rytmistä.
Aamupala, nettiä, neulomista, sydänäänikäyrää vauvoilta, ruoka, lukemista, neulomista...yms
Voi olla muutamat sukat ja lapaset ja vauvan peitot valmiina kun kotiudun:)
Ehkä sitä tottuu pikkuhiljaa tähän ja osaa rentoutua..
Muutamia vieraitakin(perheen lisäksi) on käynyt ja ne on mukavaa vaihtelua.

Mutta pitkäksi tulee aika, sitä ei voi kieltää. Nyt kun on ollut niin mahtavat kelit tuntuu että on tosi väärin et mun pitää vaan olla sisällä ja hikoilla.
Ja lapsia on niin ikävä että ihan sattuu...ja miestäkin, mutta se sentäs käy välillä vierailulla.

Tänään käytiin tutustumassa vauvojen teholla. Siellä kyllä vauvat saa varmasti hyvää ja asiantuntevaa hoitoa. Jotenkin helpottavaakin oli nähdä ja kuulla, vaikka toisaalta toi tilanteen niin pelottavan kongreettisesti esille.
Epävarmuus on mulle tosi kuluttavaa. Kun ei yhtään tiedä päättääkö nuo syntyä tunnin kuluttua vai kuukauden päästä. Ei voi varautua mihinkään tai ajatella että vielä kun viikon jaksan tai jotain niin sitten tämä on ohi. Kärsivällisyys on monesti koetuksella...

Että tätä samaa täältä taas:)