keskiviikko 3. syyskuuta 2014


Suljen tämän blogin ihan kohta lopullisesti. Jos haluat seurata juttujani uudessa blogissani

Ota tämä osoite muistiin:) Klick


perjantai 17. toukokuuta 2013




Me nautitaan nyt kesästä.
Blogi saa jäädä tauolle.
Katsotaan sitten syksyllä mitkä on fiilikset jatkosta.

Oikein mukavaa, lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille:)

tiistai 14. toukokuuta 2013









Ihanaa kun pihalta saa poimia kukkia maljakkoon. Syksyyn asti onkin sitten aina tuoreet kukat pianon päällä. Pöydälle ne ei mahdu, se on täynnä askarteluja:)

Samaisista myyjäisistä josta ostin edellisen postauksen mekon, löytyi viisveelle uusi kesäkassi. Kierrätyskankaasta tämäkin ommeltu.

Äitini oli löytänyt kirpparilta hauskan patalappunuken(vai miksiköhän tuota kutsuisi). Lähetti sen piristämään päivääni. Ihan meidän keittiön värinen.

Toukokuussa kalenterissakin on niin nätti kuva:)









sunnuntai 12. toukokuuta 2013





Äitienpäivänä. Pieni valkovuokkojen kerääjä.
Tänään tuntuu hyvälle olla äiti.

Vauveli sai eilisistä myyjäisistä uuden mekon. Eihän tuollaista herkkua voinut olla ostamatta.
Oliskohan tuossa joku vanha verho saanut uuden mahdollisuuden:)

perjantai 10. toukokuuta 2013





Sitä arkitodellisuutta.
 Ja pahimpia paikkoja ei kehtaa edes kuvata.( Kun en viiti sinnepäin edes vilkasta.) Kuten lasteneteistä, leikkihuonetta tai yläkertaa.
Joskus vaan huvittaa enemmän istua tuossa tietsikan, kahvikupin ja neulomuksen vieressä kun puunata paikkoja. Olkootkin perjantai ja siivouspäivä. Mitä väliä:)

Tuo ihana possu on meidän viidesluokkalaisen tekemä. Koulun käsityötunnilla. Taitava tyttö mulla:)
Ei ole ompelutaitoa ainakaan äidiltä periny.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Navetta ja kesämieli






Pienen navettamme aarteita ja romuja.
Monesti haaveilen että laitan tuonne kesähuoneen, puodin, kirpparin...
Siellä on ihanat paksut betoniseinät. Lehmien juottokaukalot paikoillaan. Lantaluukku.
Ehtisi edes siivoamaan ryönän kaatopaikalle.
No on siellä tuollaisenaankin mukava käydä tonkimassa niitä aarteita ja lasten leikkiä piilosta.
(Idean tähän postaukseen sain Kotipalapeli-blogista.Siellä Rilla kuvaili omaa navettaansa:))

Mut hei, istun tässä ulkona aurinkotuolissa. Ihan kohta jatkan neulomista Lapset hyppii paljainjaloin narua tuossa vierssä. Aurinko paistaa silmiin. Se on kesä! Voiko sitä olla muuta kun hyvällä tuulella:)