lauantai 30. maaliskuuta 2013
Keltaista ja mustaa
Kerran meille iski mahatauti ja mummolareissu peruuntui niin alettiin sitten miehen kanssa maalaushommiin. Pitkään olen suunnitellut tätä projektia. Niin hyvä mieli, kun vihdoin oli aikaa sen toteuttamiseen. Just niin kiva siitä tuli kun kuvittelinkin.
Ei malttais odottaa et kuivuisi nuo loputkin jutskat ja pääsis somistamaan;)
Mukavaa pääsiäistä!
Toivottavasti tauti ei kaada koko porukkaa petiin...
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Meidän isopieni tyttö täyttää tänään 5v.
Lahja oli kovin Hello Kittyinen. Legoja, peli ja värityskirja. Tuo Hello Kitty Yazzy on muuten tosi kiva peli. Vähän helpotettu versio alkuperäisestä.
Huomenna sitten juhlitaan kavereitten kanssa.
Meillä on tuollainen musta karvakasa hoidossa/koekäytössä. Ihanan leppoisa ja kiva kaveri.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Nyt on rairuohot kylvetty ja tiput askarreltu.
Lapset koristeli pajunoksia ja äiti koivun:). Pajunoksia ei voi jättää sisälle koska yksi lapsista saa niistä allergiaoireita. Nuista koivunrisuista ei niitä tule kunhan ei laita oksille vettä.
Lasten värittämistä munista ei värienergiaa puutu. Laitoin ne jääkaapinoveen. Ruokaa keitellessä hymyilyttävät.
Ruokaostosten yhteydessä poikkean monesti tuossa lähi Seppälässä. Eilen sieltä löytyi ihania sukkia ja hiuspompuloita. Ihanan kamalaa neonväriä:)
Ihanaa viikonloppua jokaiselle!
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Tänään kävimme ihastelemassa pikkuruista poikavauvaa. Niin suloinen!
Vein hänelle lahjaksi bodyn ja villahousut:)
Kamala miten isoilta nuo meidän pötikät näytti sen vastasyntyneen vierellä. Olikos nämä joskus niin pieniä tai vielä paljon pienempiäkin? Mihin se aika hurahti!
Huomenna lupasin lähteä lasten kanssa pajunvitsoja hakemaan. Käytiin jo viisveen kanssa Tiimarissa höyhenostoksilla. Rairuohonsiemeniäkin ostettiin ja jotain tipuaskarteluja. Päästään tekemään pääsiäisvalmisteluja. Ne on mukavia hommia ne:)
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Maanantaiaamun tahmeus.
Sellaisen aika hässäkkä viikonlopun jälkeen. Sellaisen ettei ehtinyt yhtään
vain olla ja öllöttää. Oli kaikenlaista ylimääräistä ohjelmaa sen kaiken pakollisen hääräyksen lisäksi.
Että kerrompa nyt vaan ettei se elo täälläkään ole aina niin ihanaamahtavaakivaa jos nyt joku sellaista on erehtynyt luulemaan. Mutta niistä ei niin kivoista jutuista puhutaan sit jossain ihan muualla kun täällä. Tämä blogi on tarkoitettu positiivisen energian luomiseen itselle ja muille.
Mukavaa maanantaita itsekullekkin:)
Kuvat on sunnuntailta.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Lauantai-iltana saunan jälkeen. Piirtelyä ja vaahtokarkkikaakaota.
Nyt nuitten hetkien jälkeen nukuttu yön yli. Minun vuoro nousta hoitelemaan vauvoja ja laittamaan aamupaloja(nukutaan miehen kanssa viikonloppuaamuina vuorotellen niin pitkään kun nukuttaa. Minä la ja mies su aamuna). Minä olen aamuntorkku ja illanvirkku. Tekee tosi tiukkaa nousta puoli kasi ylös. Mutta
kolme mukillista kahvia juotuani päivä lähtee käyntiin ja onkin ihan hyvä fiilis:)
Ulkona näyttää olevan taas ihana ilma. Jospa sitä ehtisi ulkoilemaan...
Kiitti kivoista kommenteista tuonne edellisiin postauksiin. Mukava oli kuulla miksi seuraatte blogiani ja mistä tänne löysitte. Tervetuloa uusille lukioille!
Aurinkoista pyhäpäivää:)
torstai 14. maaliskuuta 2013
Ystävä kävi päiväkahvilla ja toi ihanan kevätesikon.
Vauvat nukahtivat kerrankin yhtäaikaa. Maitoa massut pullollaan:) Nämä on muuten ensimmäiset vauvat jotka tarvii tuollaista uniriepua nukahtaakseen. Pojulle varsinkin tosi tärkeä juttu.
Viisivuotiaan itselleen valitsemat vaatteet. Asettelee ne ensin lattialle ja miettii passaako ja sitten vasta pukee päällensä. Äitin mielipidettä ei kuunnella. Hänellä on vahva oma maku.
Viimeisin blogiarvontavoitto.(päivänsäde ja menninkäinen-blogista) Suloinen hattu. Harmillisesti vaan jo liian pieni meidän pojulle. Annankin tämän eilen syntyneelle serkkuvauvalle.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Pesin kivituikut ja laitoin ne esille, pitkästä aikaa.
Pikkuisen vaihdoin tavaroita keittiön hyllyille.
Kovin on vaaleaa ja haaleaa. Jotain pirteämpää kaipaisin....
Ideoita kyllä olisi, mutta aikaa niiden toteuttamiseen ei.
Nämä pikku kaverit nukkuvat tosi huonosti päiväunia. Sellaisia puolentunnin tirsoja kolme kertaa päivässä ja tietysti eri rytmissä. Hereillä ollessa haluaisivat olla vain sylissä. Lattialla ei kyllä viihdytä montakaan minuttia. Että pitävät kyllä huolen siitä, että ideoiden toteuttamiset saa odottaa:)
Taas on pari uutta lukijaa liittynyt mukaan, Tervetuloa!
Sivuja klikataan n. 300-500 kertaa päivässä ja vain tosi harva jättää mitään kommenttia käynnistään, harmi! Kerro vaikka miksi luet blogiani ja mistä löysit tänne yms...
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Meillä on innostuttu taas hamahelmistä.
Ihasteltu Surinan Pauloista-blogin arvonnassa voittamistani vaatteista. Minulla on ollut ihmeellisen hyvä tuuri nuissa arvonnoissa viime aikoina:)
Leivottu peltipullaa. Ei niin kovin herkullisen näköistä, mutta ihan hyvän makuista. Loistava valinta ,silloin kun taikina on valmis leivottavaksi ja vauva herääkin päiväunilta eikä suostu pois sylistä. Tämän voi toteuttaa yhdellä kädelläkin:)
Löydetty kirpparilta iloisia astioita.
Ja iloittu auringonpaisteesta vaikka se paljastaa likaiset ikkunat ja lähmät vähän siellä ja täällä.
Yritän sietää niitä lähmöjä olosuhteiden pakosta ja iloita senkin edestä siitä, että kevät lähestyy! Ja kesä ja sen myötä taas moni asia helpottuu.
Ja nyt jatkan arkisia askareita. Mukavaa päivänjatkoa:)
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Pieni huikkaus vain
Viikko vierähti ettei paljoa koneelle ehtinyt.
Sisko ja serkkulapset oli vierailulla.
Pikku tytteli taas sairaana. Kolmas korvatulehdus kolmen kuukauden sisään. Itkua ja yövalvomista. Pieni ressukka...
Yhdet kihlajaisetkin vietettiin. Kivat juhlat tunnelmallisessa paikassa. (kuvat sieltä)
Onneksi ensi viikolle ei ole mitään kummempaa ohjelmaa. Nyt tarttee taas vähän rentoilla:)
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Yläkerrasta
Maanantaiaamun ratoksi muutama kuva meidän yläkerrasta.
Isompien lapsien valtakunnasta.
Sisustus on tyttöjen käsialaa.
Toivottelen kaikille mukavaa viikkoa.
Blogi hiljenee nyt muutamaksi päiväksi.
Meille tulee hiihtolomalaisia vierailulle. Kovasti täällä jo odotellaan:)
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Äitin kainalossa.
Tutti ja rätti.
Siihen on pienen hyvä nukahtaa:)
Minä nuuhkuttelen tuota maailman parasta tuoksua varastoon.
Nautin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)