Nyt on eppulaisen kaverisynttärit pidetty.
Oikea päivä on vasta kesäkuussa mutta helpompi saada kaverit paikalle kun on vielä koulua jossa jakaa kutsut.
Olihan se melkoista vilinää kun 10 pikkutyttöä juhli:)
Minä en ole oikein innokas synttärien järkkääjä. Onneksi meidän 15.v kaverinsa kanssa keksi lapsille kivaa ohjelmaa ja järkkäs tarjoilut.(Iso kiitos teille)
Päätettiin pitää lapsille jätskibaari josta saivat itse valita jäätelöpallot ja päälle kermavaahtoa, karkkeja, strösseleitä ja vohvelin. Ja kaiken kruunasi viuhka. Ostin kivat pinkit maljat johon annos koottiin ja saivat sitten viedä pestyn maljan kotiinsa karkkia sisällänsä:).
Muut tarjottavat oli limsaa tölkissä, poppareita tötterössä, kurkku ja porkkanatikkuja ja dippiä sekä sipsiä. Näytti kelpaavan sapuskat.
Koristelut oli pinkkiä ja Hello Kittyä.
Ohjelmassa oli vihjerata ja erinlaisia pikku kilpailuja ulkona sekä kasvo(käsi)maalausta.
Nopeasti vierähti kaksituntinen.
Eppulainen oli niin iloinen juhlistaan että tulihan se itsellekkin hyvä mieli että jaksoi vaivautua järkkäämään kemut.
Onko teistä muista mukava järkkäillä lasten kaverisynttäreitä? Keksittekö kaikkia hauskoja teemoja yms?
(kuvassa näkyvä annos on tehty kyllä iskälle eikä synttärivieraille:))
Sankari sai lahjaksi mm. Tyttölegoja.
Olenkin niistä blogeissa lukenut ja kaupassa katsellut mutten vielä meille hankkinut.
Nyt kun tytöt tuon setin illalla kokosivat niin ihastuivat oitis. Ajattelinkin että ostan niitä lisää lahjaksi eppulaiselle ja sitten myöhemmin myös pikkuiselle.
Meidän pojulla on paljon poikamaisia pikkulegoja mutta ne ei oikein ole tyttöjä innostaneet. Niistähän sitten saisivat kivat yhteiset leikin aikaan näitten tyttömäisten juttujen kanssa.
Muitakin kivoja lahjoja tuli yllinkyllin. Pikkuisilla on onnen päivä kun saavat lainata isosiskon juttuja koulupäivän aikana:)
torstai 31. toukokuuta 2012
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Leikkuulauta
Meidän teinipoika toi äidille hienon leikkulaudan.
Oli sen koulussa kässäntunneilla tehnyt.
Ennen kun antoi sen minulle öljysi sen ruokaöljyllä ja antoi ohjeeksi että konepesu kieletty.
Tunsin niin suurta hellyyttä ja rakkautta tuota möykyissään murisevaa murkkuani kohtaan..
Muutkin koululaisemme ovat kantaneet kotiin talven aikana tekemiään piirrustuksia ja askarteluja.
Monta taidenäyttelyä olen saanut katsella ja ihastella:)
Samalla miettinyt sitä pientä tai jo isompaa piirtäjää siellä koulun penkillä tekemässä työtään.
Taas se on jaksanut yhden vuoden ahertaa. Niin reippaasti ja tunnollisesti.
Minun rakkaat, kovasti olette tekin lomanne ansainneet.
Nauttikaa kesästä ja vapaudesta!
tiistai 29. toukokuuta 2012
Pikkuinen neuletakki
Neulomisinto on ollut koko kevään kadoksissa.Ainoastaan yhdet palmikkosukat olen saanut valmiiksi..
Nyt innostuin koittamaan pikkuista neuletakkia kun osui käteen vanha SuuriKäsityö-lehti.
Siinä oli niin ihania neulevaateohjeita puuvillalangasta.
Ihan kiva siitä tuli. Jos vaikka kehtaisi antaa lahjaksi meidän ihanaiselle kummitytölle jolla kesällä synttärit.
Vielä kun pääsisi sovittamaan oikealle lapselle niin näkisi miltä näyttää päällä. Meiltä kun ei nuin pientä mallia löydy:) Hengarissa kuvattuna ei oikein näytä hyvältä:(( Ihan kun toinen hiha olis pitempi vaik ei oikeesti oo)
Ohje siis SuuriKäsityö-lehti 5-6 2010
Koko 86cm
Lanka Novitan Kotiväki.
Takki on neulottu helmineuletta ja reunat virkattu.
Ja tämän myötä neulomisinto palasi. Samaisessa lehdessä on muitakin kivoja ohjeita ja lankaakin jäi joten seuraavaa työtä puikoille..
maanantai 28. toukokuuta 2012
Viikonlopusta
Menipäs se viikonloppu taas nopeaan..
Suurinosa ajasta vietettiin ulkona.
Ruokailutkin hoitui siellä, kätevää. Lihoja, makkaroita ja maisseja grilliin, perunoita muurikkaan ja sisällä pyöräytetty salatti niin ruoka olis siinä:)
Lauantaina innostuttiin miehen kanssa tekemään mansikkamaa. Aamulla kipaistiin taimikauppaan ja siellä myyjä antoi hyvät ohjeet miten sellainen tehdään. Sitten kotiin auto täynnä multaa, kananakakkaa, mansikkamuovia ja taimia(60kpl). Ei se sitten ihan pikkuhomma ollutkaan..
Tiiä minkälaisen kasvimaan saan tuon miehen vielä houkuteltua tekemään kun alkuun päästään. Vähän jo perunasta ja porkkanasta puhuin mutta vielä sain tyrmäyksen. No jospa ensi kesänä. Hoidetaan nyt nuita mansikoita.
Viimeinen viikko koulua ja sitten alkaisi koululaisten loma. Monen moista kuitenkin vielä edessä tämänviikon aikana. Kevätjuhlia, eppulaisen kaverisynttärit ja miehen pari työmatkaa. No sitten helpottaa vähäksi aikaa.
Toisaalta lomat on kotona melkoista härdelliä kun koko porukka pyörii tässä aamusta iltaan ja yleensä muutama kaveri päälle....
Nyt en jaksa ruveta purkamaan kamerasta kuvia niin laitan loppuun muutaman viimeviikkoisen räpsyn:) Kaikki tästä meidän pihapiiristä.
Ihanaa viikonalkua sinulle!
perjantai 25. toukokuuta 2012
Vaihteeksi sisältä
Siivousta aloiteltu..
Pikkuinen odottaa iltaa kun saa kaverin yökylään..
Ulkona taas niin lämmin..
Tästä näyttäisi tulevan ihan hyvä päivä!
Mukavaa viikonloppua:)
torstai 24. toukokuuta 2012
Lakritsijäätelöä auringossa
Ne elää niin hetkessä.
Nauttivat lakritsijäätelöstä auringossa, ilman huolen häivää.
Ei ne murehdi huomista, ensiviikkoa, syksyä.
Kysyvät korkeintaa milloin isä tulee töistä että mentäisiin rantaan soutelemaan, sen kauemmas ne ei mieti
Sitä taitoa haluaisin opetella....
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Pieni kukkien kastelija
Meidän pikkuinen on innokas kukan kastelija.
Ei tosiaankaan kärsi äitin kukat kuivuudesta, pikemminkin liiasta kastelusta:)
Kukkien poimiminen on toinen pikkuisen lemppari homma.
Onneksi voikukkia ja muita luonnonkukkia alkaa pikkuhiljaa ilmestyä pihan reunoille, riittää poimittavaa. Voikukka vaan ikävästi jättää vaatteisiin tahroja...en silti malta tuota kieltääkkään. Pidetään vaatteita joissa tahrat ei haittaa:)
Tämä aamu me ollaankin taas vietetty pihalla. Kastellen ja kitkien.
Tai poju on touhunnut omia juttujaan. Sitä ei puutarhahommat kiinnosta.
Voi ihana kesä! Kumpa nämä aurinkopäivät jatkuisivat sittenkin kun koululaisten loma alkaa. Ja vielä sittenkin kun miehen loma...ja sitten kun me lähdetään vähän reissuun...
Ja nyt minä otan postissa tulleen Kotivinkin, kupposen kahvia ja painun taas ulos. Mukavaa päivänjatkoa jokaiselle:)
(näitä marjapensaan alusia aamulla kitkiessä huomasin että paljon on pieniä raakileita pensaissa. Taitaa tulla hyvä sato:))
tiistai 22. toukokuuta 2012
Metsäorvokit ja rentukat
Ilta-auringon viimeisistä säteistä nauttimassa.
Ihastelen luonnon heräämistä kesään....
Tänään takki aika tyhjä...
Ehkä se eilisen energialla menisi tämäkin päivä...
maanantai 21. toukokuuta 2012
Pihalta
Odotellessa ystäviä päiväkahville räpsin muutaman kuvan pihalta.
Mukava oli juoda kahveja ulkona auringonpaisteessa kivassa seurassa.
Ihana alku viikolle:) Lapsilla leikkiseuraa ja äitillä juttukaveri.
Lasten uusi hämähäkinverkkokeinu.
Parempaa paikkaa odotellessa roikkuu vaahteran oksassa.
Kukahan ehtisi tehdä sille kunnon telineen?
Aurinkoista viikkoa sinulle:) ja kiva taas huomata uusia lukijoita kirjautuneen ja kiitos kommenteista edellisiin postauksiin!
perjantai 18. toukokuuta 2012
Leikkejä
Näyttääkö teillä muilla olohuoneessa koskaan tältä?
Meillä silloin tällöin, kun tytöt innostuvat leikkimään nukeilla.
Annoin tällä kertaa ottaa vauvanvaatteetkin(ne jotka vielä oon säästänyt)leikkiin.
Kivasti ovatkin kokopäivän sovussa leikkineet:)
Poju sai uuden pelipuvun ja vesipyssyn.
Niistä onkin tovin haaveillut.
Viime kesän lemppari vaatteet oli pelipuvut.
En vaan nykyään jaksa kovin usein kaupungille lähteä.
Tänään sinne sitten ajelin. Kesävaateet nyt ostettu ja vähän muutakin:)
Seuraavaksi vasta alemyynteihin...
Mukavaa viikonloppua!
torstai 17. toukokuuta 2012
Iloja
Tämän päivän iloja:
-ystävän lämmin halaus kun kerroin tuplauutisemme.
-pikkuisen ojentamat kukat, vaikkakin oli poiminut narsissipenkkini tyhjäksi. Niin vilppitömästi sanoi:äiti toin tulle inania kukkia
-aurinko joka lämmittää niin, että tarkenee ilman sukkia
-herkullinen savukala
-kiireettömyys
Jaksaakseen
on opittava katsomaan,
kuuntelemaan tarkkaan,
josko jossain helähtäisi
jokin pieni sävel
lämmin sana
hymyn häivä
ruskojuova pilven raossa.
Ja on,
on se siellä.
Aina se kuitenkin on.
-Maaria Leinonen-
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Samoja nurkkia
taas kuvailin...
Pakko välillä siivoilla sisälläkin vaikka niin mieluusti ulkona kukkapenkkejä laittaisin..
On kyllä todellista pakkopullaa nämä sisähommat kesäaikaan.
Keittiön hyllyihin on mukava vaihdella tavaroita.
Nyt pääsi kesäiset muumimukit esille.
Ja sitruunataulu.
Ja mustat kapustat lasipurkkiin.
Yhessä pöntössä pönöttää mun Renniet ja vitamiinit:) toiset oltava näkösällä että muistan ottaa ja toisia kuluu raskausaikana aika tiuhaan. Pienessä purkissa xylitolpastillit lapsille.
Tytöt haki uudet valkovuokot edellisten kuihtuneiden tilalle.
Näitä kukkii valkoisenaan meidän pihan reunalla.
Kauniita!
Kana-riisipata ja suklaapiirakka odottavat ruoka- ja välipala-aikaa.
Loppupäivän voisikin sitten viettää ulkona. Jes:)
Pakko välillä siivoilla sisälläkin vaikka niin mieluusti ulkona kukkapenkkejä laittaisin..
On kyllä todellista pakkopullaa nämä sisähommat kesäaikaan.
Keittiön hyllyihin on mukava vaihdella tavaroita.
Nyt pääsi kesäiset muumimukit esille.
Ja sitruunataulu.
Ja mustat kapustat lasipurkkiin.
Yhessä pöntössä pönöttää mun Renniet ja vitamiinit:) toiset oltava näkösällä että muistan ottaa ja toisia kuluu raskausaikana aika tiuhaan. Pienessä purkissa xylitolpastillit lapsille.
Tytöt haki uudet valkovuokot edellisten kuihtuneiden tilalle.
Näitä kukkii valkoisenaan meidän pihan reunalla.
Kauniita!
Kana-riisipata ja suklaapiirakka odottavat ruoka- ja välipala-aikaa.
Loppupäivän voisikin sitten viettää ulkona. Jes:)
tiistai 15. toukokuuta 2012
Kevätjuhliin
Lähdössä eppulaisen kevätjuhliin.
Onneksi viimesyksynä häihin ostetut mekot mahtui vielä.
En yhtään muistanut että ensimmäiset juhlat ovat jo tänään.
Vaatteitten katsomiset jäi vähän viimetippaan...
Ensiviikolla sitten kolmet muut juhlat.
Niin hankala saada näistä kuvaa missä kukaan ei irvistä ja missä kaikki katsoisivat samaan suuntaan, kädet olis nätisti, vaatteet ojennuksessa...
Otin varmaan 50 otosta ja tässä parhaat.
maanantai 14. toukokuuta 2012
Arpaonnea ja äitienpäivää
Ihana äitienpäivä takana.
Äitiä lahjottiin ja annettiin kotitöistä vapaata.
Nautittiin koko perheellä lämpimästä ilmasta.
Syötiin niin hyvää iskän savustamaa lohta ja lohkoperunóita.
Juteltiin.
Pelattiin jalista koulun kentällä ja
sählyä omalla trampalla.
Illalla vielä rannassa serkkuperheen kanssa paistettiin nuotiomakkarat.
Pienellä pojalla oli suuri ilo uudesta mönkijästä.
Voitti sen lauantaina arpajaisista.
Antoi onneksi vähän tyttöjenkin testailla ettei ihan huudoksi mennyt.
Just hyvä tuollainen sähköversio joka ei kule kovaa. Ei tarvii pelätä että loukkaisivat...
Vähän taas tämä maanatai tökkii. Onneksi vain kolmen päivän työ ja kouluviikko. Lämpimiä ilmojakin luvattu.
Jospa ne askareetkin taas alkaisi luistaa kun keittäisi hyvät kahvit(saatan taas juoda ) ja söisi viimeiset palat kakkua.
Tervetuloa uusille lukijoille ja kiitos kommenteista.
Päivittäin sivuja ladataan 300-400 kertaa. Olisi mukava tietää teistä muistakin ketkä täällä vierailee, jotain:)
perjantai 11. toukokuuta 2012
Pullia ja ajatuksia äitiydestä
Olisi pitänyt siivota, mutta
ei yhtään huvittanut.
Mepä tehtiinkin sitten iso pullataikina ja leivottiin pullaa.
Vaniljapullia, kanelipullia, voipullia ja vaikka mitä.
Mukavasti vierähti aamupäivä.
Ehtiihän sitä siivota huomennakin tai sitten kun taas jaksaa ja huvittaa.
Tämä Eeva Kilven runo on pyörinyt mielessäni tämän äitien päivän alla:
Lapseni
pöydän ympärillä:
"Nämä ovat niitä
ihmisiä,
joille minut
on tarkoitettu
olemaan
hyvä."
Mitä vanhemmaksi tulen sitä varmemmin luotan siihen, että tekemällä parhaani olen riitävän hyvä äiti. Saan olla välillä väsynyt. Kokata eineksiä, olla välittämättä sopiiko sukat ja paita yhteen, antaa herkkuja muulloinkin kun karkkipäivänä yms..Ottaa aikaa itselleni.
Monesti ajattelen että loppujen lopuksi tärkeintä on pitää lasta sylissä, kertoa että olet ihana ja rakastaa.
Helppoa tämä äitinä olo ei tosiaankaan aina ole. Mutta minä en osaani vaihtaisi. Olen kiitollinen jokaisesta lapsestani ja iloitsen että saan olla äiti juuri näille pellavapäille.
Ilman rakasta miestäni minulla ei näitä aarteita olisi. Ja ilman hänen tukea ja osallistumista kasvatukseen ja hoitamiseen ja rakastamiseen, tämän suuren perheen kanssa ei jaksaisi.
Muistetaan olla kiitollisia ja onnellisia perheistämme ja rakkaistamme. Ne eivät ole itsestään selvyyksiä!
Viime päivinä on kuulunut monesta suunnasta järkyttäviä suru-uutisia. Ehkä siksi minulla ajatukset erityisesti pyörinyt näissä asioissa. Kaikki pinnalliset asiat tuntuneet niin turhilta.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
ei yhtään huvittanut.
Mepä tehtiinkin sitten iso pullataikina ja leivottiin pullaa.
Vaniljapullia, kanelipullia, voipullia ja vaikka mitä.
Mukavasti vierähti aamupäivä.
Ehtiihän sitä siivota huomennakin tai sitten kun taas jaksaa ja huvittaa.
Tämä Eeva Kilven runo on pyörinyt mielessäni tämän äitien päivän alla:
Lapseni
pöydän ympärillä:
"Nämä ovat niitä
ihmisiä,
joille minut
on tarkoitettu
olemaan
hyvä."
Mitä vanhemmaksi tulen sitä varmemmin luotan siihen, että tekemällä parhaani olen riitävän hyvä äiti. Saan olla välillä väsynyt. Kokata eineksiä, olla välittämättä sopiiko sukat ja paita yhteen, antaa herkkuja muulloinkin kun karkkipäivänä yms..Ottaa aikaa itselleni.
Monesti ajattelen että loppujen lopuksi tärkeintä on pitää lasta sylissä, kertoa että olet ihana ja rakastaa.
Helppoa tämä äitinä olo ei tosiaankaan aina ole. Mutta minä en osaani vaihtaisi. Olen kiitollinen jokaisesta lapsestani ja iloitsen että saan olla äiti juuri näille pellavapäille.
Ilman rakasta miestäni minulla ei näitä aarteita olisi. Ja ilman hänen tukea ja osallistumista kasvatukseen ja hoitamiseen ja rakastamiseen, tämän suuren perheen kanssa ei jaksaisi.
Muistetaan olla kiitollisia ja onnellisia perheistämme ja rakkaistamme. Ne eivät ole itsestään selvyyksiä!
Viime päivinä on kuulunut monesta suunnasta järkyttäviä suru-uutisia. Ehkä siksi minulla ajatukset erityisesti pyörinyt näissä asioissa. Kaikki pinnalliset asiat tuntuneet niin turhilta.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)