tiistai 16. huhtikuuta 2013
Me ollaan saatu pari päivää nauttia mummon ja papan vierailusta.
Pakastimet on täynnä pullia ja munkkeja.
Ulkona isot pinot koivuhalkoja kuivumassa.
Minä olen saanut istua ja neuloa vauvojen uniajat kun mummo on tehnyt ruuat ja tiskit.
Miten ihanalta heidän apunsa tuntuukaan!
Ylihuomenna tämä mamma pakkaa kapsäkit ja lähtee pariksipäiväksi rentoutumaan.
Tiedossa jokavuotinen shoppailureissu systerin kanssa. Niin siistiä, niin siistiä:)
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Lauantai-iltana
Hain taas ullakolta vanhat räsymatot lattialle.
Se edellinen, puolivuotta sitten ostettu Vallilan matto oli ihan surkea. Reunat rupesi heti kupruilemaan ja maton pintaan tuli nyppyä. Että vanhassa vara parempi!
Ystäväni(joka pitää Surinanpauloissa-blogia:)) ompeli lapsille pipot. Kivoja väripilkkuja kevääseen.
Kerrankin paikat järjestyksessä päivällisen siivouksen jäljiltä. Lapsikullat nukkumassa. Sauna lämpiämässä. Oikeastaan kaikki ihan hirveän hyvin just nyt:)
torstai 11. huhtikuuta 2013
Neulomuksena lankakerienloppusukat. Rasitteva neuloa kun langat sotkeutuu kokoaika toisiinsa.
Tänään meillä on kaksi värikästä vauvaa ja yksi hempukka isopienityttö.
Jotain blogiähkyä ilmassa....mietinnässä taas onko tässä mitään järkeä:)
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Tyttönen aamupalalla. Onneksi nämä äidin ostamat iloiset vaatteet kelpasivat.
Lapset aloittivat viikonloppuna trampoliinikauden. Tuossahan tuo hökötys on kököttänyt talven yli. Oli syksyllä niin paljon kaikkea muuta ohjelmaa että se unohtui tai sitten ei vaan jaksanut välittää...no onneksi ei ole hajonnut ja säästettiinpähän kokamisen vaiva:)
Ei kyllä kovin keväiseltä tuo maisema vaikuta. Ja yöllä oli satanut lisää lunta. En tykkää!
Mutta jokatapauksessa iloista maanantaita sinulle:)
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Tämmöiset pikkuiset täällä tänään.
Jotain aina silloin tällöin ehdin neuloakkin. Villasukat viikossa:)
Viheliäisen noro tai mikälie sotki tämänkin viikonlopun suunnitelmat. Oikeesti, vois jo häipyä täältä tuo inhottava tauti!!!
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Tiistaiaamuna
Muutama tuokiokuva tältä aamulta.
Pieni potilaskin jaksaa jo hymyillä. Olipas sitkeä tauti!
Pikkumussukat heräävät aina hyvällä tuulella, äidin auringot:)
Lasten mielestä pienten yökkärit on laitettu väärin. Ei pojalla voi olla punaista. Mutta kun äiti ihan vahigossa laittoi ne näin. Ei sitä aina muista kumpaa olikaan pukemassa:)
Tutti ja pullo tiskit kuivumassa, niinkuin jokainen aamu. Tällainen läjä kertyy vuorokaudessa, vaikka vain toinen juo pullosta ja syö tuttia. Kovasti olen toistakin opettanut, mutta kun ei maistu, ei. Oppisi etes tuttia syömään, se pelastaisi monessa tilanteessa.
Ulkona paistaa taas aurinko.
Tänään ei ole lomaltapaluu ärtymystä ilmassa:)
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Mukava loma, vaikka suunnitelmat menikin uusiksi vatsatautipotilaan takia. Ompahan rentouduttu ja levätty ihan kunnolla. Lenkkeilty, pelailtu ja syöty:)
Ensimmäiset terassikahvit/mehut on nyt nautittu. Oi ihana kevät!
Lenkillä tuoksui jo multa, se kevään haju, tiedättehän:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









