perjantai 17. toukokuuta 2013




Me nautitaan nyt kesästä.
Blogi saa jäädä tauolle.
Katsotaan sitten syksyllä mitkä on fiilikset jatkosta.

Oikein mukavaa, lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille:)

tiistai 14. toukokuuta 2013









Ihanaa kun pihalta saa poimia kukkia maljakkoon. Syksyyn asti onkin sitten aina tuoreet kukat pianon päällä. Pöydälle ne ei mahdu, se on täynnä askarteluja:)

Samaisista myyjäisistä josta ostin edellisen postauksen mekon, löytyi viisveelle uusi kesäkassi. Kierrätyskankaasta tämäkin ommeltu.

Äitini oli löytänyt kirpparilta hauskan patalappunuken(vai miksiköhän tuota kutsuisi). Lähetti sen piristämään päivääni. Ihan meidän keittiön värinen.

Toukokuussa kalenterissakin on niin nätti kuva:)









sunnuntai 12. toukokuuta 2013





Äitienpäivänä. Pieni valkovuokkojen kerääjä.
Tänään tuntuu hyvälle olla äiti.

Vauveli sai eilisistä myyjäisistä uuden mekon. Eihän tuollaista herkkua voinut olla ostamatta.
Oliskohan tuossa joku vanha verho saanut uuden mahdollisuuden:)

perjantai 10. toukokuuta 2013





Sitä arkitodellisuutta.
 Ja pahimpia paikkoja ei kehtaa edes kuvata.( Kun en viiti sinnepäin edes vilkasta.) Kuten lasteneteistä, leikkihuonetta tai yläkertaa.
Joskus vaan huvittaa enemmän istua tuossa tietsikan, kahvikupin ja neulomuksen vieressä kun puunata paikkoja. Olkootkin perjantai ja siivouspäivä. Mitä väliä:)

Tuo ihana possu on meidän viidesluokkalaisen tekemä. Koulun käsityötunnilla. Taitava tyttö mulla:)
Ei ole ompelutaitoa ainakaan äidiltä periny.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Navetta ja kesämieli






Pienen navettamme aarteita ja romuja.
Monesti haaveilen että laitan tuonne kesähuoneen, puodin, kirpparin...
Siellä on ihanat paksut betoniseinät. Lehmien juottokaukalot paikoillaan. Lantaluukku.
Ehtisi edes siivoamaan ryönän kaatopaikalle.
No on siellä tuollaisenaankin mukava käydä tonkimassa niitä aarteita ja lasten leikkiä piilosta.
(Idean tähän postaukseen sain Kotipalapeli-blogista.Siellä Rilla kuvaili omaa navettaansa:))

Mut hei, istun tässä ulkona aurinkotuolissa. Ihan kohta jatkan neulomista Lapset hyppii paljainjaloin narua tuossa vierssä. Aurinko paistaa silmiin. Se on kesä! Voiko sitä olla muuta kun hyvällä tuulella:)


tiistai 7. toukokuuta 2013

Neuletakit




Pitkästä aikaa pari neulomusta.
Tein ensin tuon sinisen. Siitä tuli pojulle ihan liian pieni.
Valkoinen olikin sitten helppo neuloa sopivaksi :)
Nyt puikoilla pojulle oma valkoinen sinisillä virkkauksilla.Eiköhän tuolle sinisellekkin joskus joku käyttäjä löydy:)

Lanka paksua puuvillaa. Novitan Hankoa.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Veneitä uittamassa







Käytiin vähän fiilistelemässä kesää rannassa.
Onhan se vesi vielä tosi kylmää kun just vasta jäät lähti, mutta silti nuo olis halunnut uimaan:)
Lupasin että lämmitetään rantasauna tässä joku ilta niin sieltä pääsevät.

Tämä ranta saunoineen  on jotain niin ihanaa että se korvaa vanhan talon epäkäytännöllisyyttä, jatkuvaa remontin tarvetta ja ahtauttakin...
Tuonne kun joskus saisi kunnon mökin niin oilisihan se mahtavaa.
Haaveita on hyvä olla:)




perjantai 3. toukokuuta 2013

Ihana toukokuu




Pääosin vielä harmaata ja ruskeaa. Ihan pieniä vihreitä alkuja siellä täällä.
 Nurmikot haravoituna.
Kovasti kesäkukkaistutuksia suunnittelen. Orvokkeja voisi käydä huomenna ostamassa, muiden taimien ja siemenien osalta pitäisi vielä kuukausi malttaa...

Lapset viihtyvät ulkona pelailemassa ja leikkiessä.
Pienetkin jo hetkiä  hereillä rattaissa.

Toukokuu, minun lemppari kuukausi!

torstai 2. toukokuuta 2013

Pitaleipää



Tein tänään lapsille välipalaksi pitaleipiä.
Tavallisesta sämpylätaikinasta leivoin ohuita pieniä leipiä jotka paistoin 250 asteessa 5min.


Leivät halki  ja suodatinpussin sisään:)
Väliin laitettiin valmista salattisekoitusta, taco mausteella maustettua jauhelihaa, kurkkua, tomattia, ananasta ja viinirypäleitä. Päälle vielä salatinkastiketta.


Nam:)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hauskaa vappua



Mitään en ole leiponut tai laittanut tämän vapun vuoksi.
Ei vaan ole jaksanut. Onneksi pakastimessa on mummon leipomia munkkeja. Kaupasta ostin simaa ja herkkuja. Makkaroitakin ,siinä toivossa että huomenna ei sataisi ja voitaisiin tehdä nuotio rantaan.
Tällä kertaa näin.




maanantai 29. huhtikuuta 2013









Tavallisia arkisia tuokioita.
Keittiössä vauvanruokapurkit jäähtymässä.
Lastenhuoneessa legoleikit levällään.
Olohuoneen pöydälle tuodut omenapuunoksat ovat ihan kohta kukassa.
Pikkumies tutkii lelujaan ja höpöttelee omia juttujaan.







keskiviikko 24. huhtikuuta 2013





Onko teistä kukaan seurannut facessa tai muualla sitä keskosvauvan isän alulle laittamaa kampanjaa?
 875g nimeltään... Hieno teko isältä!
Minä olen seurannut, ja se on herättänyt monenlaisia tunteita ja muistoja.

Nyt kun meillä  vauvojen kanssa rankin vaihe on ohi, vauvat terveitä ja ns. tavallisia pikkuisia, sitä vasta tajuaa millaista selviytymistaistelua heidän syntymä ja sairaalassa olo aika olikaan. Niin vauvoille kun meille vanhemmillekkin.
Meidän vauvoilla ei kaikki mennyt ihan lyhimmän kaavan kautta. Oli keuhkoverenvuotoa, ilmarintaa ja pitkään jatkunutta lisähapentarvetta...

Sitä on jo ihan unohtanut kuinka pieniä vauvat syntyessään olivatkaan. Kaivelin esille joitain muistoja ja kuvasin pari teillekkin...

Nuissa kuvissa on tutti jota poju syö nyt ja tutti jota söi silloin kun painoi kilon.
Alimmaisena body joka on kokoa 68cm ja päällä body kokoa 34cm joka oli ensimmäinen vaate mikä pikkuisille puettiin sairaalassa. Olivat silloin n.2viikon ikäisiä.

Tänään nämä rakkaat pötkylät ovat reilu kahdeksankuisia, seitsemän ja puolikiloisia rakkauspakkauksia. Koko perheen ilopillereitä.

Nyt nuo ipanat on päikkäreillä ja minä lähden kahvinkeittoon....

tiistai 23. huhtikuuta 2013












Lomalta palattu. Olipas se tarpeen.

Keittiöön löyti matto. Ihana, mutta pysyi puhtaana puolituntia. Täytyy miettiä joku toinen paikka mihin matto passaisi.
Vuosiakin tuli tässä täytettyä. Siksi pöydällä ruusuja, uusi liina ja kynttilä, Hyllyllä pullo ja toinen kynttilä. Kaikki niin minun "näköisiä" juttuja. Kiitos!

Päivät on nyt niin täysiä ettei tälle blogille meinaa löytyä aikaa. On niin ihana taas kuopsuttaa pihaa kaikki liikenevät hetket.(joita on tasan vauvojen päiväuniajat)  Että sellaista meille ja nyt pikku ihmiset kutsuvat äitiä syöttöpuuhiin:) Palataan taas!

tiistai 16. huhtikuuta 2013





Me ollaan saatu pari päivää nauttia mummon ja papan vierailusta.
Pakastimet on täynnä pullia ja munkkeja.
Ulkona isot pinot koivuhalkoja kuivumassa.
Minä olen saanut istua ja neuloa vauvojen uniajat kun mummo on tehnyt ruuat ja tiskit.
Miten ihanalta heidän apunsa tuntuukaan!

Ylihuomenna tämä mamma pakkaa kapsäkit ja lähtee pariksipäiväksi rentoutumaan.
Tiedossa jokavuotinen shoppailureissu systerin kanssa. Niin siistiä, niin siistiä:)

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lauantai-iltana







Hain taas ullakolta vanhat räsymatot lattialle.
Se edellinen, puolivuotta sitten ostettu Vallilan matto oli ihan surkea. Reunat rupesi heti kupruilemaan ja maton pintaan tuli nyppyä. Että vanhassa vara parempi!

Ystäväni(joka pitää Surinanpauloissa-blogia:)) ompeli lapsille pipot. Kivoja väripilkkuja kevääseen.

 Kerrankin paikat järjestyksessä päivällisen siivouksen jäljiltä. Lapsikullat nukkumassa. Sauna lämpiämässä. Oikeastaan kaikki ihan hirveän hyvin just nyt:)