torstai 19. tammikuuta 2012

Keittiöstä

Olisin halunnut tehdä ensimmäisen" ennen ja jälkeen"-postauksen, mutta kone jonka sisuksissa on ne ennen kuvat, tilttasi eilen. Toivottavasti saadaan sen verran vielä käyntiin että kuvat voidaan pelastaa.

Meidän keittiö on aika pieni. Haaveissa olisikin joskus laajentaa sitä takana näkyvään makkariin. Ensin kuitenkin pitää rempata kellariin uusia makuuhuoneita.
Keittiössä me syödään vain aamupalat yms. Kun koko porukka ruokailee yhtä aikaa, käytetään olohuoneessa olevaa isoa pöytää.
Nuo roskat olisi tietenkin voinut lakaista lattialta ennen kuvan ottoa ja poistaa vihdoin tuo kynttilikkö:)



Pöydän yläpuolella roikkuva lamppu on mun yksi "retroaarre".

Vielä olisi remontin jäljiltä pientä viilausta tekemättä, jotain listoja ja sähköjohtojen siirtoa ja sen sellaista.
Verhoa, liinaa ja hyllyllä olevia tavaroita vaihtelen usein. Kun seinät, kalusteet yms. on valkoisia saa tekstiileillä ja pikkutavaroilla helposti muutettua fiilistä:)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja kuvia ja ihanan valoista