keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Luontokuvia ja yksi ihana uutinen



Laitampa teillekkin ihasteltaviksi muutaman luontokuvan.
Nämä ovat meidän 14v pojan ottamia.
Kovasti ovat nuo isommat lapset innostuneet valokuvauksesta.
Tosi upeita kuvia ottavat. Aijonkin teettää joistain suurennoksia seinälle.

Ja sitten se uutinen, se koskee vauvoja:)
Me saadaan tytteli ehkä ensi viikolla kotiin. Hän syö reippaasti ruokansa, painoa 2kg ja viikkoja tarpeeksi joten estettä kotiutumiselle ei ole.
Harmillista on se että poika tarvii edelleen pikkuisen lisähappea joten häntä emme kotiin vielä saa. Syöminenkin on vielä aika iso rasitus hänelle joten saapi noin puolet ruuasta vielä letkuun. Tosi ikävähän se on jättää toinen sairaalaan ja rankkaa varmasti hypätä sitten toisen vauvan kanssa pojan luona. No jospa sitä ei sitten jatkuisi kauaa vaan poikakin tuosta reipastuisi.
Joka tapauksessa niin ihanaa, ihan kohta meillä on täällä vauvan tuhinaa ja tuoksua:)




maanantai 24. syyskuuta 2012



Viikonloppu äidin ja siskojen ja veljien vaimojen kanssa mökillä.
Hyvää ruokaa, käsitöitä, vähän kirppareita ja tärkeimpänä juttelua yömyöhään.
Tuli niin tarpeeseen tämä loma.
Kiitos seurasta!

Mökillä sain valmiiksi tirppanalle pipon ja kaulaliinan.
Kun näin kaupassa tätä raitalankaa tuli heti ajatus että tuosta tulee tirppanan takkiin sopivat asusteet.
Sovituskuviin en jaksanut kaivella toppavaatevarastoista takkia..


torstai 20. syyskuuta 2012

Kultaa ja pronssia



Tänään on mitalikahvien aika:) tai mitalijäätelöiden..
Toppulainen sai koulujenvälisistä yleisurheilukilpailuista kullan ja kaksi pronssia ja kuukkilainen pronssia.
Vautsi!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Pari runoa....


Lueskelin vanhoja runovihkojani.
Löytyi monta tähänkin hetkeen sopivaa...
Tässä muutama:

Lapsen läheisyys,
puuhakkaat pienet sormet:

Niin paljon innostusta,
elämänriemun ruusut poskipäillä.

Ota talteen arkipäivän onni.

-Maria Alstedt

Se on elämässä parasta
ettei tiedä
mitä huominen tuo tullessaan.

Tämän päivän tietämisessä on taakkaa tarpeeksi.

-Kerttu Kastelli

Tällaista se meidän elomme vaan on.
Ei se koskaan suju niin kun pääskyseltä,
joka suu ammollaan lentää hyönteisessä ilmassa.

-Risto Rasa


Yhdeksän viikkoa sairaalaelämää jo takana. Ikävä  tavallista arkea...sitä ettei joka päivä tarvitse sännätä johonkin ja koko ajan tuntea olevansa väärässä paikassa. Kotona miettii miten ne pikkuiset jaksaa sairaalassa ja sairaalassa mielessä kotona odottavat lapset ja kotihommat.
Niin ristiriitaisten tunteiden vuoristorataa.



Kuvat ovat vanhimman poikamme ottamia.
Pihavaahteroittemme upeaa ruskaa...

maanantai 17. syyskuuta 2012

Pieniä vaatteita


Vihdoinkin olen saanut pestyä vauvanvaatteet ja viikkailtua ja silitettyä ne kaappiin.
Miten kovasti odotankaan että saisin niiden käyttäjät jo kotiin.


Lauantaina käväisin pitkästä aikaa kirpparilla. Löysin kivoja vaatteita pikkuisille.



Niin ihanaa kun näille pikkuisille mekoille on taas käyttäjä...
(tuo vihreä on kirpulta löytynyt, norsumekko on siskon tekemä ja iloinen takki tirppanan vanha)

Punainen norsukangas on menossa rempattuun lastenhuoneeseen verhoiksi.


Vielä pinnasänky pitäisi maalata ja sitten olisi kaikki vauvoille valmiina.

Lauantaina vauvat tuli joi kuukauden.
Nopeasti on aika mennyt, mutta helppo kuukausi tämä ei ole ollut.
Onneksi vauvoilla nyt kaikki hyvin. Tyttö ollut jo viikon ilman happiviiksiä ja pojankin lisähapen tarve vähäistä. Molemmat jaksavat syödä tutista/rinnasta tosi hyvin ja painoakin on tullut mukavasti. Poika 1800g ja tyttö vähän alle.
Ne on niin ihania ja rakkaita vauvoja.  Aina sairaalalta lähtiessä tuntuu niin vaikealle jättää ne sinne..
Onneksi ne ei osaa ikävöidä...

torstai 13. syyskuuta 2012

Sateenkaari ja tähtityyny








En ole syksyihminen,
siksi on oikein tarkennettava katsetta huomatakseen tässä vuodenajassa jotain kaunista...



Flunssasta jotain hyötyäkin, ehdin viimeistellä tähtityynyn.
Ohje on Modasta ja lanka seiskaveikkaa. Tätä oli kiva neuloa....

keskiviikko 12. syyskuuta 2012


Villasukkapäivä!
Syysflunssa pakotti rauhoittumaan täksi päiväksi, ainakin.

En uskalla mennä tartuttamaan vauvoja... kai ne murut siellä pärjää.



perjantai 7. syyskuuta 2012

Kynttilöitä ja turkoosia




Melkoista härdelliä tämä elämä tällä hetkellä...
Iltaisin sytytän kynttilät ja neulon.
Se on mun keino rentoutua ja kerätä voimia seuraavaan päivään.


Olkkari sai syksyisemmän asun.
Löysin Tiimarista ihania turkooseja tyynyjä, tabletteja ja kynttilöitä.
Matotkin laitoin taas lattialle.
Verhoiksi kaivelin kaapista vanhat makkarin verhot.




Mukavaa viikonloppua:)

maanantai 3. syyskuuta 2012

Puukengät ja kerhoilua



Lauantaiselta Krysanteemien ostosreissulta löytyi tirppanalle ihanat puukengät.
Samantyyliset ollut itsellä lapsena.
Nämä saavat odotella koristeena hyllyn päällä ensikesää...


Pilkkuinen peltipurkki on äidin varastoista pyydetty muisto.


Tirppanalla ensimmäinen kerhopäivä.
Sanoi jo kotona että äiti saa sitten heti lähteä pois.
Ja niin sitten jäikin reippaasti leikkimään. Kovasti oli kerhon alkua odottanutkin.
Mukavaa vaihtelua tirppanan arkeen kun kahdesti viikossa pääsee kerhoilemaan:)

Minulla oli tarkoitus laittaa pihaa vähän syyskuntoon ja istutella krysanteemit ruukkuihin.
Ulkona kuitenkin sataa. Se on kai  tartuttava ei niin houkutteleviin siivoushommiin sisällä.

Mukavaa maanantaita:)