sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Hattuja



Vauvoilla oli tarve lämpöisille,mutta hiostamattomille hatuille.
Löysin ihanaa Baby alpaca silk-lankaa. Niin pehmoista...
Malli oli eka hakusassa ja vasta kolmanteen olen tyytyväinen..
Kunhan ehdin taas lankakauppaan ostan tuota samaista lankaa eriväreissä ja neulon lisää näitä:)




perjantai 4. tammikuuta 2013

Villatakit




Neuloin vauvoille ensi kevääksi villatakit.
Ohje on Kotipalapeli-blogista.
Näistä tuli mielestäni tosi kivat:)



Vielä ne on liian isot mutta uskon et keväällä ihan sopivat.

torstai 3. tammikuuta 2013


Meillä on riisuttu joulu jo melkein kokonaan pois.
Vain keittiön punainen verho saa vielä olla. Ja kyntteliköt ikkunoiden välissä.


Koti tuntuu avaralle ilman joulukoristeita.
Vielä en halua tilalle mitään. Hetken nautin värittömyydestä.
Sitten kun alkaa tuntua keväälle laitan taas iloisia värejä esille.


Suunnitelmissa pyörii remontit....tekisi mieli ryhtyä vähän isompiin projekteihin. Katsellaan ja suunnitellaan:)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hyvää uuttavuotta:)


Meinasin jo lopettaa kokonaan.
Ei ole ollut aikaa tälle harrastukselle.
Nyt arki kuitenkin palailee pikkuhiljaa omiin uomiinsa.
Ja innostus bloggailuun heräilee....


Meidän pikkupallerot kasvaa hurjaa vauhtia.
Molemmat jo reilu viisikiloisia pötkylöitä.
Tekemisen puutetta ei näitten kanssa kyllä ehdi potea:)



Mukavaa alkanutta uuttavuotta kaikille!



torstai 4. lokakuuta 2012



Lapsi on meille annettu
että oppisimme ehdoitta rakastamaan.
Että vaalisimme hänessä viattomuutta ja iloa,
tulevaisuutta ja toivoa.
Maailman huomista.

Lapsi on meille annettu
että osaisimme yhä ihmetellä.
Mykistyä ihmeen edessä.

-Maaria Leinonen


Vastasyntyneen silmissä
aamun valo.
Korvat kuulevat kuiskauksen:
Olen odottanut sinua.

Kumarrun,
tervehdin Jumalan kuvaa.

-Eeva Kontiokari

Nämä runot ovat korteista joilla ystävämme ovat onnitelleet meitä vauvoista.
Niin puhuttelevia sanoja...

(Jos joku ihmettelee miksen ole laittanut pienestä pojasta kuvaa, niin kerron, etten halua sellaista julkaista ennen kun pojulla ei ole enää letkuja ja piuhoja.)

Kiitos edellisen postauksen kommenteista!:)

maanantai 1. lokakuuta 2012

Lastenhuonetta ja rattaat


Tässä pari palasta uudesta lastenhuoneesta. Listat puuttuu vielä joten enempää kuvia ei tällä kertaa viiti julkaista:)
Sängyn taustaseinästä on kuorittu tapetti ja levy pois ja alta paljastu tuollainen vaakalaudoitus joka maalattiin valkoiseksi.



Huomenna vihdoin haetaan pikkuinen tyttö kotiin. Pojankin vointi kohenee päivä päivältä. Suurin toivein ollaan sen suhteen, ettei hänenkään kauaa enää tarttis sairaalassa olla.


Ostettiin tuollaiset rattaat josta saa kätevästi kärryt joko yhdelle tai kahdelle vauvalle. Istuimet kun ottaa pois saa paikelle nuo turvakaukalot.
Kasatessa menee tosi pieneen tilaan...ehdoton juttu, koska meillä autoissa pienet peräluukut.